Mateenmätiyhdistys

Mateenmätiyhdistyksen juuret ovat 1920-luvulla. Kirjanpitoa yhdistyksen kokouksista löytyy vuodesta 1930 lähtien, mutta tiettävästi kokouksia on pidetty jo 20-luvulla.

Aktiivisimmat klubilaiset kokoontuivat alun perin jouluaattona klo 13.00 -14.00 nauttimaan mateenmätiä. Asiaan kuuluivat tietysti snapsit, joiden lukumäärä on aina ollut rajoitettuna korkeintaan kahteen. Motiivina kokousajalle lienee aikoinaan ollut välttyminen joulusiivouksilta kotona. Kannattaa muistaa, että tuolloin jouluaatto oli vielä työpäivä.

Yhdistyksen kokous sujuu aina tiukasti perinteistä kiinni pitäen ja sääntöjä noudattaen. Sääntöjä ei kuitenkaan ole kirjoitettu minnekään.

Alkuperäiseltä nimeltään yhdistys oli ”Yhtistys mathenmätin syöntiä varten jouluaattona”. Vaikka perinteistä pidetään tiukasti kiinni, on yhdistys joutunut vuosien saatossa hieman taipumaan kokousajan suhteen, koska jouluaattona ei Vaasassa nykyään ole ravintolapalveluita tarjolla. Niinpä yhdistys pitää vuosittaisen täsmälleen tunnin pituisen kokouksensa aatonaattona klo 15.00 -16.00.

Parhaimmillaan kokoukseen on osallistunut 60 mätimiestä, mikä tapahtui vuonna 1947. Sota-aikakaan ei katkaissut tätä hienoa perinnettä, joskin silloin osallistujia oli ymmärrettävästi vähemmän. Sotajouluna -39 paikalla oli 7 mätimiestä.

Kokouksissa kiertää aina tinatuoppi, johon kertyneet lahjoitukset osoitetaan johonkin hyvään tarkoitukseen. Kokoukset päättyvät aina reippaasti laulettuun joululauluun Porsaita äidin oomme kaikki